Katoaako Habbon jengibuumi?

RuuhkaaTämä on kysymys mikä liittyy siihen tosiasiaan, että monet armeijat uhkaavat kadota ja kaatua habbosta. Mistä tämä sitten johtuu? Onko jengien aika kenties ohi? Tähän kysymykseen täytyy vastausta hakea hieman kauempaa, kuin voisi kuvitella.

Jengeissä on vuosittain tietynläisiä buumeja, jolloin ne ovat suosittuja ja jolloin taas vähemmän suosittuja. Vuonna 2005 armeija nimeltä Yhdistyneet Jääkärit tuntui olevan ylitsepääsemätön este armeijan suosiossa, tuohon aikaan nimittäin kyseinen jengi oli läpipääsemätön, mutta ei kuitenkaan aukoton. Jopa YJ menetti lopulta suosionsa ja kaatui ”kesätauolle” ja palasi myöhemmin takaisin enemmän ja vähemmän suosittuna.

Monet armeijat menettävät suosiotaan kuukausittain ja monet armeijat tulee taas suosituksi samoihin aikoihin. Tätä kutsutaan myös jengihyppelyksi, jolloin eri henkilöt vaihtelevat armeijoista toiseen tietyin perustein, joka useimmiten liittyy oman edun hakemiseen, eli sotilasarvoon tai ns. ”parempaan ilmapiiriin.” Tämän mukana tulee myös uusia liittyjiä jengien pariin ja nousukiito on taattu. Tätä voidaan kutsua niinsanotusti ”hyvänä  aikana”, mutta yhtä nopeasti kun suosio on noussukkin, se myös laskee. On nimittäin erittäin vaikea pitää kaikkien mielenkiintoa yllä tasapainoisesti ja yleensä monet kyllästyvät ja tylsistyvät päivittäiseen jengielämään, jossa ei juuri ihmeitä kerkeä tapahtua.

Tänäkin vuonna on monissa jengeissä nähty tietynlaista tekemisen ja meiningin puutetta, mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että jengimaailman karismaattisimmat henkilöt ovat joko lopettaneet tai armeijan komennuksessa. Suomen Armeijassa ainakin itse lasken tälläisiksi henkilöiksi esimerkiksi seuraavat: Tuomela, Zacharia, L.Thorne, Kultsigai2, Gangsta16, Rytkonen, Jedai, Notname, Vanh, Mira, C.Tsubasa, Karpola, IkiJokeri ja monet muut ”Suunnittelijat ja toimintaa pitävät henkilöt”.

Mikä näitä henkilöitä sitten yhdistää ja miksi he ovat tässä listalla? Voin todeta suoraan, että nämä henkilöt osasivat jokainen tuoda omalla tavallaan Suomen Armeijaan perustaa, tekemistä ja meininkiä, mikä loi Suomen Armeijasta; Suomen Armeijan. Kun Suomen Armeija oli ns. ”Suurimmillaan” ja toimintaa, uudistuksia sekä muutoksia tapahtui näiden henkilöiden toimesta kuukausittain, se innosti myös monia muitakin habbolaisia liittymään SA:han, kuin muita oman armeijan tekemiseen. Tästä tulee nimitys jengibuumi, jolloin habbossa nähtiin armeijoita enemmän kuin sieniä sateella.

Moni ei ymmärrä nykyään miksi on Suomen Armeijassa esimies tai miehistön jäsen. Moni ei muista, miten viihdykettä saa Suomen Armeijassa aikaiseksi ja miten oikeasti toimitaan erilaisissa tilanteissa. Kukaan ei enään uudista, suunnittele tai muuta Suomen Armeijaa: Kaikki on toisinsanoen pysähtynyt paikoilleen ja lauttamme kelluu. Buumin aika on ohi ja suosio laskee niin Suomen Armeijassa, kuin muissakin armeijoissa. Meiltä puuttuu esimerkki ja ne karismaattiset henkilöt jotka loivat, tekivät ja toimivat automaattisesti ja joskus tuntuu, että kukaan ei tunnu oppivan ”meistä vanhoista” mitään. Käytän edelleen suosittua esimerkkiäni hyväksi: Mitä tapahtuisi jos me ns. ”armeijakonkarit” vain lopettaisimme ja jättäisimme armeijat aliupseerien ja miehistön käsiin? Sitä voi jokainen miettiä itsenäisesti ja alkaa ottaa hihasta kiinni. Toiminnan pitäminen, uuden luominen ja omaa karismaattisuuden tuomista esille ei ole haitaksi, eikä se ole edes vaikeaa: Teillä kaikilla on meidän vanhojen tukikin vielä tallella ja osaamme auttaa ja antaa palautetta tarvittaessa. Tälläisiä henkilöitä kaivataan juuri nyt, niin armeijoita löytyy habbosta vielä vuonna 2011 ja ”jengibuumi” ei lopu ihan vielä.

Kun joskus kirjoitetaan ja puhutaan historiasta missä esille tulee Suomen Armeija, tulee muistaa, että jos haluaa löytää oman nimensä puhuttavan siinä tilanteessa jonkin muun suusta: Tulee olla tehtynä jotain, mikä ansaitsee tämän nimen maininnan. Historian kirjoittavat voittajat ja historia kirjoitetaan niistä, jotka tulivat kuuluisaksi jostakin.
Gangsta16

Suomen Armeijan Kenraali & Komentaja,
Gangsta16

Kategoria(t): Etusivu Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta kohteessa Katoaako Habbon jengibuumi?

  1. riksaotus2 sanoo:

    Mahtava ja asian ytimeen osuva kirjoitus.

  2. SALA-AGENTTI48 sanoo:

    Olen samaa mieltä kuin riksaotus2.

  3. Evukka sanoo:

    Aivan oikeaa tekstiä, jota lukiessa ei tullut ajatelleeksi, ”miksi edes luen tätä” Vaan itselleni tuli tunne, että pitää lukea teksti loppuunasti, ja niin tapahtui. Hieno teksti, kertakaikkiaan, Gangsta : )

  4. Jerkka-96 sanoo:

    Juuh loistava puhe mutta valitettavasti tämä on totta :/. Joten eiköhän me tulevaisuuden esimiehet nosteta se jengibuumi nopsaan ylös! Voihan nekin vanhatkin tehdä osansa 😀

  5. O9R8KORIS sanoo:

    Ehkä minäkin olen, ehkä en… 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *